23. kesäkuuta Uumajan studiossa Kaarina Honkanen

Tänään on entinen juhannusaatto, jolloin poltettiin kokkoja kaikissa Pohjoismaissa. Nykyisin kokkoja poltetaan lähinnä vain Suomessa.

Lähetyksessä tapaamme ensiksi näyttelijä Tomas Laustiolan, joka muutti radikaalisti elämäntapojaan seitsemän vuotta sitten.

Musiikkiperhe Esa Rautiainen ja Elina Söderström on lähdössä ensi kertaa esiintymään Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleille. Kuulemme konsertin suunnittelusta.

Myös Kimmo Pohjolalla on oma konsertti festivaaleilla. Se on Moottorisinfonia, jossa on mukana muun muassa vanhoja traktoreita.

Suomen sodan maisemissa -sarja alkaa. Tapaamme ihmisiä, jotka asuvat näillä seuduilla tänä päivänä. Ensimmäisessä osassa olemme Vaasassa, jossa meitä opastaa Maija-Liisa Lähteenmäki.  

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.