Sikainfluenssan huippua ennustetaan loppusyksyksi

Sikainfluenssan leviäminen kiihtyy Ruotsissa. Tartuntasuojalaitoksen kartoituksen mukaan influensaan sairastuu tulevan syksyn aikana lähes puoli miljoonaa ruotsalaista. Euroopan tautiviraston, ECDC:n asiantuntijan Pasi Penttisen mukaan etenkin pienet lapset ja vanhukset ovat vaarassa sairastua vakavasti.

Ruotsissa H1N1-viruksen, eli sikainfluensan tartunnan saaneiden määrä on toistaiseksi ollut pieni muihin maihin verrattuna. Mutta nyt taudin leviäminen kiihtyy. Tartuntasuojalaitos ennustaa, että vähintään 400 000 ruotsalaista sairastuu tulevan syksyn aikana.  Mikäli rokotteiden antaminen viivästyy ja tartunta leviää aggressiivisemmin, influensaan saattaa sairastua jopa viisi miljoonaa ruotsalaista.

- Kyllä meidän tulee henkisesti varautua siihen, että kun tämä pandemia leviää voimalla Europpaan syksyn ja talven tullen, niin kyllä me tullaan näkemään suuria määriä kuolleita ja vakavasti sairastuneita, Pasi Penttinen kertoo.

Suomessa arvioidaan, että virustartunnan saa joka kolmas suomalainen, eli yli 1,5 miljoonaa henkilöä. Maailmanlaajuisesti sikainfluensaan on toistaiseksi kuollut noin neljä ja puoli sataa ihmistä. Pasi Penttinen huomauttaa kuitenkin, että suurin osa tartunnan saaneista selviää ilman vakavampia seurauksia.

- Jos on muuten hyvässä kunnossa, niin kyllä siinä viikon sairastamisella selvitään. Toki pitää  muistaa, ettei tämä mikään nuhakuume ole. Tämä on vakava tauti, joka kyllä vie aikusenkin miehen sängyn pohjalle viikoksi, Penttinen toteaa.

Sikainfluensaa ehkäisevä rokote ei vielä ole valmis, mutta Ruotsin Tartuntasuojalaitos arvioi, että suurin osa kansasta on saanut rokotuksen ennen vuodenvaihdetta.

- Toistaiseksi meillä on näyttöä siitä, että hyvin pienet lapset ovat riskiryhmä, ja on selvä, että myös vanhukset, joilla on näitä perussairauksia ja ovat huonossa kunnossa muutenkin ovat vaarassa sairastua vakavammin, Penttinen arvelee.


SR Sisuradio/Mikko Viitala
mikko.viitala@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.