Kirkollinen keräys pelastaa henkiä

Ruotsin kirkon maanantaina 13.7 alkanut kesäkampanja kerää rahaa ilmastonmuutoksen seurauksena esimerkiksi tulvien uhreiksi joutuneiden hyväksi. Pelkästään tänä kesänä Aasian luonnonkatastrofien uhreiksi on joutunut yli neljä miljoonaa ihmistä, mikä ei kuitenkaan ole saanut tilaa Ruotsin tiedotusvälineissä. Ruotsin kirkossa työskentelevä Kristiina Ruuti kertoo luonnonkatastrofien uhriluvun kasvavan myös tulevaisuudessa.
- Arvioiden mukaan vuoteen 2015 maailmassa on miltei 400 miljoonaa ihmistä, jotka joutuvat luonnonkatastrofien uhriksi.

Luonnonkatastrofeja on mahdoton ennustaa, joten rahaa kerätään myös tulevien katastrofien varalle. Ruotsin kirkon kansainvälinen avustustoiminta on osa kansainvälistä ACT-allianssia, eli kirkkojen kansainvälisen työn verkostoa, Kristiina Ruuti kertoo.
-Kirkkohan toimii maailmanlaajuisesti yhteistyökumppaneiden välityksellä, elikkä Ruotsin kirkko on katastrofitilanteissa ACT-järjestön välityksellä paikalla välittömästi. Ruotsin kirkko on erikoistunut psykososiaalisen avun antamiseen. Eli on kyse henkisestä jälleenrakentamisesta.

Yli 260 miljoonaa ihmistä on viime vuosina joutunut ilmastonmuutoksesta johtuvien luonnonkatastrofien uhreiksi. Intiaa reunustavan Bengalin lahden vedenpinta nousee yli kolmella millimetrillä vuodessa, mikä on rajuinta koko maailmassa. Pahiten katastrofeista kärsivät köyhät.

SR Sisuradio/Hanna Lindberg
hanna.lindberg@sr.se

SR Sisuradio/Liisa Paavilainen
liisa.paavilainen@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.