Veroalennus ei tunnu Annikan perheessä

Ruokakassia ei saa kaupasta ostetuksi kahdensadan kruunun veronalennuksella.

Näin arvioi tukholmalainen kolmen pienen lapsen äiti.

Hallituksen tulo- ja menoarvion lupaama veronalennus ei juurikaan tunnu tukholmalaisessa Annika Zaitzewskyn perheessä.

Kolmilapsisen perheen ei veronalennuksen turvin kannata haaveilla kahvilakäynneistä, sanoo ekonomin työstään äitiyslomalla oleva tukholman eteläpuolella asuva Annika Zaitzewsky.

Valtiovarainministeri, finanssiministeri Anders Borg (M) arvioi, että veronalennukset lisäävät ansiotyötä tekevän henkilön tuloja tuhannella viidelläsadalla kruunulla kuukaudessa vaalikauden aikana.

Viiden hengen Zaitzewskyn perheen kukkaro pyöristyisi vasta, jos kuukausitulot lisääntyisivät roimasti.

Lapsiperheen kulutus on kasvanut niin, että neljän vuoden aikaiset kaksisataa kruunua kuukaudessa olevat veronalennukset on jo käytetty ennenkuin niitä on edes saatukaan, arvelee Annika Zaitzewsky.

Zaitzewskyn perheen tulot alittavat huomattavasti kuluttajaviraston suositustulot, mutta perhe on oppinut elämään kukkaronnyörejä kiristellen.

SR Sisuradio/Kaarina Wallin
kaarina.wallin@sr.se