Tänään vietetään Kauhajoella koulusurmien vuosipäivää

Tänään on tullut kuluneeksi tasan vuosi Kauhajoen ampumatragediasta.

Kauhajoen ammattikorkeakoulun opiskelija surmasi syyskuun 23. päivänä vuosi sitten kymmenen ihmistä sekä itsensä.

Suomessa on välikohtauksen jälkeen uusittu muun muassa aselakia, mutta psykologien mielestä työ nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi on kuitenkin jäänyt pahasti puolitiehen.

Kauhajoen ja vuotta aikaisemmin tapahtuneen Jokelan traagisten kouluammuskeluiden jälkeen Suomessa vannottiin, että nyt ryhdytään pikaisiin toimiin, jotta vastaavaa ei enää koskaan pääsisi tapahtumaan. Valtio onkin myöntänyt lisää rahaa nuorisotyöhön ja poliisin resursseja viharikosten valvontaan internetissä on lisätty. Suomen psykologiliiton mukaan tärkein, eli toimiva oppilashuolto koulukuraattoreineen ja -psykologeineen on kuitenkin jäänyt puuttumaan. Puheenjohtaja Tuomo Tikkanen.

Suomen sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu oppilashuoltolakia, mutta se on tarkoitus toteuttaa vasta vuoden 2011 alussa.

Kauhajoen ampumavälikohtaus on Suomessa vauhdittanut aselain tiukennusta. Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan lakiesitys, joka nostaa aselupien ikärajoja ja rajoittaa aseluvat ainoastaan metsästäjille ja ammunnan harrastajille.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se