Uudet oppilaat merkitsevät uusia haasteita suomen kielen opetuksessa

Monet suomen kielen opettajat ovat työssään huomanneet, että suomen kieltä opiskelevia on peruskoulussa entistä enemmän. Eskilstunassa perjantaina pidetyssä suomen opettajien konferenssissa oli koolla runsaat 60 opettajaa eri puolilta Ruotsia keskustelemassa juuri suomenkielen opetuksesta perus- ja lukiokoulussa. Tiina Kuusikoski opettaa suomea kymmenellä eri koululla Eskilstunassa, jossa kysyntää suomen opetuksesta riittää.

- Sen huomasi nyt syksyllä varsinkin. Edvardslundin koulussa minulla ei ollut kuin kaksi oppilasta, nyt minulla on kaksitoista, sanoo Tiina Kuusikoski.

Tiina Kuusikoskella on Eskilstunan kouluissa yhteensä noin 80 oppilasta, jotka lukevat suomea äidinkielenä. Koska lisää halukkaita olisi tulossa pitäisi opettajavoimia saada lisää, hän sanoo.

Haningen kunnan äidinkielenyksikön päällikkö Merja Hedbjörk-Urpi ja apulaispäällikkö Paula Ahonen iloitsivat siitä, että opettajakonferenssi oli järjestetty, onhan suomen opetus esi- perus- ja lukiokouluissa uusien haasteiden edessä.

- No näin se on. Näitäkin oppilaita meillä on, jotka puhuvat suomea kotonaan, he ovat vielä enemmistössä. Mutta nyt kun uusi oppilas ilmoittautuu, niin on melkein yllätys, jos käy ilmi, että kotikieli on suomi, sanoo Merja Hedbjörk-Urpi.

Paula Ahonen taas toteaa, että suomen kielen opetus on aivan uusien haasteiden edessä.

- Tämä on opettajalle vaikeaa, kun tulee oppilaita, joille ei kotona puhuta suomea samalla tavalla kuin muille oppilaille. Opettaja ei aina tiedä mitä tekisi. Siihen pitäisi saada toinen näkemys.

SR Sisuradio/Merja Laitinen
merja.laitinen@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".