Torstaina 29. lokakuuta Luulajan studiossa Anne Angeria

Kaikki kyytiin kulttuurimatkalle

Västerbottenin ja Pohjanmaan välinen kulttuurivaihto on ollut vähäistä viime vuosina.
Verovapaan alkoholinmyynnin lakattua Merenkurkun ylitys on kallistunut huomattavasti.

Nyt kuitenkin Keski-Pohjanmaalta halutaan järjestää kulttuurimatkoja västerbottenilaisille.

Airi Hakala on yksi tämän hankkeen toimijoista. Kuuntele lisää tästä:

Laadukas lahja

Katriina Jordan Haaparannalta on psykoteraupeutti ja ihmistutkija. Hän vertailee ihmisiä ennen ja nyt. Saamme myös neuvon miten puoleen tuntiin mahtuu 4 tunnin yöunet. Katriina myös kertoo meille parhaan joululahja-idean joka ei rahassa maksa mitään. 

Yhteistä kulttuuria

Venäjällä Komin tasavallassa, Barentsin alueen itäisellä laidalla pidettiin viime viikolla Venäläis Suomalainen 10. kultuurfoorumi. Juha Tainio oli paikalla ja tässä kuulet siittä lisää:

Vaarallisia uutisia

Saamme raportin lehdistötilaisuudesta joka sopii hyvin tähän Halloween-aikaan.

Kerro meille niin me kerrotaan muille!

Esimerkiksi tämmöisen menovinkin voit lähettää meille:

Karaoken Semifinaalit Sundvallin Suomi Seuralla lauantaina 31. lokakuuta kello 19.00.

Ilmoittautumiset paikan päällä Ari Haataiselle.

Ari Haatainen pitää samana päivänä harmonikkakonsertin kello 17-18.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".