Kaasuputkihanke hyväksytty Ruotsissa ja Suomessa

Ruotsin ja Suomen hallitukset ovat myöntäneet luvan Nord Stream -kaasuputkelle.

Venäjän Itämeren halki suunnittelema kaasuputkihanke nytkähti tänään eteenpäin kun sekä Ruotsin että Suomen hallitukset myönsivät luvan putken rakentamiselle. Molemmissa maissa on arvioitu tarkkaan etenkin hankkeen ympäristövaikutuksia.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se
SR Ekot/Ingrid Gustafsson
ingrid.gustafsson@sr.se

Ruotsin ympäristöministeri Andreas Carlgren toteaa, että kaasuputken ympäristövaikutuksia on Ruotsissa tutkittu pitkään ja hartaasti ja nyt vaatimukset täyttyvät. Tämä vuoksi Ruotsin hallitus päätti tänään myöntää luvan Nord Stream- yhtiön putkihankkeelle. Ministeri perustelee päätöstä myös sillä, että kyseessä on kansainvälinen hanke, joka toteutetaan Ruotsin aluevesien ulkopuolella.

Suomessa päädyttiin tänään samaan ratkaisuun suurin piirtein samoin perustein. Suomen elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mukaan päätöksen osuminen samalle päivälle oli silkkaa sattumaa.

Suomessa Nord Streamin lupakäsittely on kuitenkin kesken. Kaasuputkelle tarvitaan vielä ympäristöviranomaisten lupa, joka teoriassa voi jopa kaataa koko hankkeen

Venäjän tarkoituksena on vetää yli 1200 kilometriä pitkä kaasuputki Viipurin alueelta Saksan rannikolle. Rakentamiseen tarvitaan kaikkien niiden maiden viranomaisten lupa, joiden talousvesien kautta putki kulkee. Aiemmin lupa on myönnetty Tanskassa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".