Tuula Saraste ja von Döbeln

Norra Real osallistuu merkkipäivänviettoon

Maanantaina on monissa Ruotsin kouluissa ollut Suomi-teemapäivä. Noin 20 000 oppilasta on nähnyt elokuvia ja osallistunut teemapäivän juhlintaan. Norra Real lukio Tukholmassa juhlistaa merkkivuotta gaalalla, jossa soi muun muassa Mustan kissan tango.

Monet asiat ovat tuoneet positiivisemman Suomikuvan, jättäen taakse kuluneemman kuvan "säälittävästä pikkuveljestä", toteaa Norra Realin opettaja Tuula Saraste.

Norra Realin lukio on yksi niistä 150 kouluista, joissa maanantaina vietetään Suomi-päivää.

Oppilaat saavat kuulla otteen Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta sekä Eeva Kilven ja Edith Södergranin runoja.

Iloa ja perspektiiviä päivään tuo Janne Westerlund, jonka stand up käsittelee suomalaisten ja ruotsalaisten eroja.

Paikalle tulee myös Suomen ja Ruotsin suurlähettiläät kertomaan maiden välisistä suhteista.

Tarkoituksena on saada oppilaat pohtimaan juuri näitä suhteita, jotka historiallisesti ovat olleet varsin tiiviit, mutta ehkä jo pitkään muutoksen alla.
- Luulenpa, että Suomikuva on muuttunut paljon. Voi olla, että meidän lukiolaisilla on alusta alkaen ollut toinen Suomikuva kuin mitä aikaisemmilla sukupolvilla on ollut, miettii opettaja Tuula Saraste.

SR Sisuradio/Kirsi Blomberg
kirsi.blomberg@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".