Sotalasten siirroilla suuri merkitys

Suomessa keskustellaan jälleen sotalapsista. Uusien tutkimusten mukaan lastensiirtojen taustalla ei ollut vain halua auttaa. Tärkeässä roolissa olivat myös poliittiset ja taloudelliset syyt.

Ruotsi oli Suomen jatkosodan aikana 40-luvun alussa vaikeassa tilanteessa. Kansa oli sitä mieltä, että sotaa käyvää naapurimaata pitäisi auttaa. Hallitus oli kuitenkin luvannut länsivalloille, ettei Suomen kanssa käydä kauppaa tai tueta muutenkaan ja sitä paitsi Ruotsi halusi säilyttää asemansa puolueettomana maahan. Tähän asetelmaan yksityisistä piireistä noussut ajatus suomalaislasten siirtämisestä turvaan Ruotsiin sopi paremmin kuin hyvin, sanoo Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander.

Suomessa päättäjät taas toivoivat, että lapset auttaisivat kääntämään yleisen mielipiteen Ruotsissa Suomen puolelle. Kulisseissa mietittiin myös, että jos Suomi häviää sodan ainakin jonnekin jää elämään siemen suomalaisuutta. Professori Henrik Meinanderin mukaan lastensiirroilla oli joka tapauksessa Suomelle suuri merkitys sodan aikana.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".