Suomi parantaa vammaisten eläketurvaa

Suomessa halutaan parantaa vammaisten sosiaaliturvaa. Lakiuudistusta, joka takaa työkyvyttömyyseläkkeen kaikille 16 vuotta täyttäneille vammaisille, odotellaan vuoden vaihteessa. Lakimuutoksen taustalla on Sisuradionkin raportoima ruotsinsuomalaisen paluumuuttajan tapaus.

Sisuradio raportoi viime talvena Ruotsissa syntyneestä, vaikeasti vammaisesta Jennifer Wiksjöstä, joka putosi Suomen sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Suomen kansaneläkelaitoksen eli Kela epäsi juuri 16 vuotta täyttäneeltä tytöltä eläkkeen, koska hänen vammansa oli todettu ulkomailla. Eläkettä varten Jenniferin olisi pitänyt asua vielä kolme vuotta Suomessa.

Julkisuuteen tullut tapaus kohautti yleistä oikeustajua ja nyt lakia ollaan muuttamassa, kertoo vanhempi hallitussihteeri Juha Rossi Suomen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Lakiuudistus tuo vammaisen taskuun useiden tuhansien kruunujen suuruisen tulonlisän kuukaudessa. Asiasta on annettu hallituksen esitys ja eduskunta ryhtyy käsittelemään sitä vielä tämän syksyn aikana. Juha Rossi pitää hyvin epätodennäköisenä, että uudistuksesta syntyisi vielä riitaa.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista