Hallintoaluerahat jaetaan koon mukaan

Hallintoaluekuntien suurus ratkaisee, minkälaisen siivun valtion tuesta ne saavat. Hallitus päätti tänään, että noin 50 miljoonaan potti jaetaan kunnille etenkin asukasluvun perusteella.

-Tarkoituksena oli tehdä järjestelmästä mahdollisimman selkeä, sanoo hallituksen vähemmistökysymyksistä vastaava polittinen asiantuntija Lennart Rohdin.

Kokonaisuudessaan jaossa on siis noin 50 miljoonaa kruunua ja rahoja jakamassa yhteensä 38 suomen, meänkielen ja saamen hallintoaluekuntaa, joiden vuodenvaihteen jälkeen tulee tarjota kuntansa asukkaille omakielisiä palveluja. Hallstahammarin kunta haluaa esimerkiksi panostaa suomen kielen elvyttämiseen sekä palkata suomenkieliseen työhön keskittyvän tiedottajan, mutta raha ratkaisee onko tähän mahdollisuus, sanoo varakunnanjohtaja Jari Heikkinen:

- Otamme tämän tehtävän erittäin vakavasti ja haluamme panostaa suomen kielen elvyttämiseen. Jos uudet sukupolvet eivät opi suomea emme tässä tehtävässä onnistu, mutta olemme riippuvaisia siitä, että saamme kunnon tuen.

Tänään hallitus päätti, että pienemmät kuin 50 000 asukkaan kunnat saavat perustuen, suuremmat enemmän. Lisää rahaa tulee myös niille kunnille, jotka kuuluvat useamman kielen hallintoalueeseen. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon kukin kunta potista saa, kunnat joutuvat kuitenkin odottamaan ainakin joulukuuun puoliväliin saakka kun hallitus päättää rahoja jakavien viranomaisten ohjauskirjeistä, suomen kielen hallintoalueen osalta Tukholman lääninhallituksen ohjeistuksesta. Hallstahammarin kunnan varajohtaja Jari Heikkinen on kriittinen:

- Tämä on turhauttavaa, koska me haluamme todella yrittää täyttää lain vaatimukset, mutta luonnollisesti se miten paljon rahaa saamme vaikuttaa toimiimme, esimerkiksi mahdollisuutemme palkata tiedottaja. Tieto tuesta tulee aivan liian myöhään!

SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari
kaisa.vuonokari@sr.se  

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista