Ruotsissa asuvat sotaveteraanit jäävät paitsi eduista

Talvisodan alkamisesta tulee maanantaina kuluneeksi tasan 70 vuotta. Suomen viime sotien veteraaneja on yhä elossa yli 60 000, heistä noin 1500 asuu Ruotsissa. Erilaisten etuuksien suhteen Ruotsissa asuvat veteraanit ovat edelleen Suomessa asuvia heikommassa asemassa. Myös kaivattu kotiapu jää toteutumatta.

Suomen sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Markku Seppä kertoo, että Ruotsissa on tietynlainen järjestely 20 prosenttisille sotaveteraaneille, mutta heille jää tietty omavastuu.

Suomessa asuvat vähintään 20 prosenttiset sotainvalidit ovat olleet jo pitkään oikeutettuja monenlaiseen kotiapuun valtion kustannuksella. Samanlaista oikeutta on yritetty saada myös Ruotsissa asuville sotainvalideille, mutta turhaan.

Suomen peruspalveluministeri Paula Risikko ehti jo luvata viime talvena Sisuradiossa, että sotainvalidien kotiapu laajennee myös Ruotsin puolelle ensi vuonna. Hallituksen lopullisesta tulo- ja menoarvioista, jota eduskunta parhaillaan käsittelee, määräraha on kuitenkin pudotettu pois.

Ruotsissa asuvat sotaveteraanit ovat Suomessa asuvia huonommassa asemassa myös sen suhteen, että heille ei makseta niin kutsuttua ylimääräistä rintamalisää, joka voi suurimmillaan olla yli 2000 kruunua kuukaudessa.

Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Markku Seppä sanoo, että suomalaiset sotaveteraanijärjestöt yrittävät ajaa myös Ruotsin veteraanien asioita, mutta kaikkeen ei puhti riitä.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista