Österåker: Valmistelut kalkkiviivoilla

Österåkerin kunta kuuluu vuoden vaihteen jälkeen uuteen, laajennettuun suomenkielen hallintoalueeseen. Kunnassa valmistelut ovat vasta kalkkiviivoilla, tähän mennessä Österåkerissa ei ole tehnyt muuta kuin kartoittettu suomea puhuvat. Suomalaisten yhteistoimintakin kunnassa on vain Åkersbergin seurakunnan kuoron varassa.

Österåkerin kunta on lähtenyt varovaisesti liikkelle suomen kielisen hallintoaluehankeen suhteen, jos vielä ollenkaan. Kunta on nimennyt suomalaistautaisen Anne Simmasgårdin väliaikaisesti vastaavaksi vierkamieheksi siighen saakka kunnes tiedetään kuinka suuri tai pieni osa valtion hallinto-aluekakusta irtoaa 39 tuhannen asukkaan Österåkeriin.

Palvelujen laajuus riipppuu rahamäärästä mutta se mikä annetaan halutaan tehdä lain hengen ja kirjaimen mukaisesti yhteyössä kuntalaisten kanssa kertoo Anne Simmasgård. Kenen kanssa kunta sitten keskustelee onkin eri asia. Vaikka Österåkerin kuntalaisista on suomlaistaustaisia reilut 3700 ensimmäsitä polvea eli suomessa syntyneitä on reilu tuhat eli 12.2 prosenttia on suomalsta taustaisia, niin itsestään selvää kesksutelukumppania ei ole.

Suomiseura ei tällä hetkellä järjestä tapaamisia. Ainoa viikottainen toimintamuoto on seurakunnan kuoro mesimarjat.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista