Geelyn Li Shufu

Geely asetti ehtoja Volvokaupalle

Jotta Volvon myynti kiinalaiselle Geelylle menee läpi, tarvitaan rahoitusta useammalta kuin kolmelta kiinalaiselta pankilta, sanoo yhtiön omistaja Li Shufu. Hän sanoo myös, että kauppa voi peruuntua, jos sillä ei ole ammattiliittojen tukea. Hän toivoo Volvon työntekijöiden olevan kaupan puolella, kunhan saavat kaupasta riittävästi tietoa.

Shufu lupaa ruotsalaismedialle antamassaan haastattelussa, että Volvon tuotantoa ei siirretä Kiinaan. Volvon kustannuksia täytyy kuitekinkin karsia, jotta yhtiö tuottaisi voittoa Shufu sanoo.

SR Sisuradio/PM
uutiset@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".