1 av 2
2 av 2
Olli Jokinen teki ratkaisumaalit!

28.2. Pronssia, pronssia, pronssia

Suomelle jääkiekkopronssia ja pronssia myös Aino-Kaisa Saariselle. Ruotsiin pronssia toi André Myhrer pujottelussa.


Vancouverin olympialaisissa Suomen lampaat olivat muuttuneet taas Leijoniksi kisojen jääkiekkoturnauksen pronssiotteluun Slovakiaa vastaan. Suomi voitti jännittävien vaiheiden jälkeen 5-3 , kahden erän jälkeen tilanne oli 1-3 Slovakialle. Olli Jokinen oli ottelun suomalaissankari kahdella maalilla ja maalivahti Miika Kiprusoff ottelun viime hetkien loistotorjunnoilla.

Aiemmin eilisiltana Aino-Kaisa Saarinen sivakoi pronssille naisten 30 km perinteisen hiihtotavan matkalla. Voittoon rajussa maalisuorantaistossa kiri Puolan Justyna Kowalczyk ennen kisojen hiihtokuningatarata, Norjan Marit Björgeniä. Saarinen hävisi näille minuutin ja viisi sekuntia. Saarinen ratkaisi pronssimitalin itselleen vaihtamalla suksensa vielä 5 km ennen maalia - näin hän pystyi paremmin liukuvin suksin karkaamaan muilta viimeisten kilometrien laskuissa.

Kisa oli samalla 14. sijoittuneen Virpi Kuitusen viimeinen kilpailu arvokisoissa - hänen mahdollisuutensa voittoon meni 8 km kohdalla kun ajoi ulos ladulta ja kaatui. Siinä hän menetti parikymmentä sekuntia kärjelle.

Charlotte Kalla oli kisassa kuudes ja Anna Olsson 9. Naisten hiihdon sijaan Ruotsi sai 10. mitalinsa näissä kisoissa miesten pujottelussa André Myhrerin loistavan toisen laskun ansiosta. Pujottelun voitti Italia Giuliano Razzolli ennen Kroatian Ivica Kostelicia. Mattias Hargin 14., Jens Byggmark 22., Axel Bäck 37. ja Suomen Andreas Romar laski ulos.

Ruotsin curling-miehet jäivät mitaleitta kun joukkue hävisi pronssiottelun Sveitsille jännittävien vaiheiden jälkeen 4-5. Loppuottelussa Kanada voitti Norjan 6-3.

Vancouverin olympialaisissa on tänään sunnuntaina viimeinen kilpailupäivä. Ohjelmassa on miesten 50 kilometrin hiihto jossa mukana suomalaisista Sami Jauhojärvi, Ville Nousiainen ,Lari Lehtinen - ruotsalaisia Marcus Hellner, Daniel Richardsson, Johan Olsson ja Anders Södergren.

Kisojen viimeinen laji on miesten jääkiekon loppuottelu USA-Kanada. Se alkaa klo 21.15 ja siinä mukana suomalainen linjatuomari Stefan Fonselius.

Vancouverin sunnuntai-aamun kuulumiset kokosi Jyri Markkula.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista