Lauttaliikenne pahasti sekaisin.

Suomen ja Ruotsin välinen laivaliikenne kaaoksessa

Laivaliikenne Ruotsin ja Suomen välillä on täydessä kaaoksessa. Vaikean jäätilanteen takia monet alukset ovat myöhässä ja useita vuoroja on peruttu. Tuhansien ihmisten matkanteko on vaikeutunut.

Valkoisten laivojen lähtösatamassa odoteltiin alkuillasta vasta Tukholmasta tulossa olevaa Silja Symphonya. Aluksen oli määrä olla Helsingissä aamu kymmeneltä, mutta aikataulun mukaisena lähtöaikana kello 17 satama-allas oli vielä tyhjä.

Takaisin Tukholmaan alus pääsee lähtemään aikaisintaan iltayhdeksältä Suomen aikaa. Aikataulumuutoksista on tiedotettu pitkin päivää, silti moni on tullut satamaan aivan liian aikaisin, niin myös Tukholman risteilylle menossa ollut Riitta Nurmi.

Risteilymatkustajalle laivan lähdön myöhästyminen ei ole suuri katastrofi, mutta monia matkustajia odotti perillä työ tai muu tärkeä meno. Laivayhtiöt viittaavat korvausasioissa niin kutsuttuun ylivoimaiseen esteeseen eikä suuria korvauksia olla valmiita maksamaan. Viking Linen viestintäjohtaja Tuomas Nylund.

Myös Viking Linen alus pääsee lähtemään Helsingistä myöhässä ja laivojen oletetaan olevan Tukholmassa huomenna puolelta päivin. Turusta pääsi aamulla Tukholmaan vain Siljalla Linella. Turusta lähtevistä iltalähdöistä on peruttu sekä punaiset että valkoiset vuorot. Tämä merkitsee sitä, ettei huomenaamulla pääse toiseenkaan suuntaan.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

SR Sisuradio/Jorma Ikäheimo
jorma.ikäheimo@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".