Raimo Veranen

Torstai 18.3.

Malmön juutalaiset tuntevat itsensä uhatuiksi
Tukholman juutalaisen seurakunnan kustannusjohtaja Marina Burstein kertoo, että juutalaistaustaiset hakeutuvat pois Malmöstä väkivaltaisuuksien pelossa. Juutalaisyhteisöt ovat tiukentaneet turvatoimia kun kokoontumisia on järjestetty, mutta yhteiskunnalta tukea ei ole tullut. Sydsvenskan-lehden poliittinen päätoimittaja Heidi Avellan ihmettelee miksi yhteiskunta ei takaa juutalaisyhteistöjen truvallisuutta samalla tavalla kuin turvallisuus taataan itsestään selvästi esimerkiksi jalkapallon paikallisotteluissa.


Kivilehto kertoo salibandyn lumosta
Juha Kivilehto pelaa ammatikseen salibandya Helsingborgissa. Hän on saavuttanut lajissaan muun muassa maailmanmestaruuden ja hänet on valittu kahtena vuotena Suomen parhaaksi salibandyn pelaajaksi.

Raimo Veranen tanskalaisesta taide-elämästä
Suurkaupungin kiihkeä syke ja toisaalla maaseudun rauha, metsäpolut, kasvimaa ja pihapuron solina. Kaikilla niillä on tärkeä osa kuvanveistäjä Raimo Verasen elämässä. Hän muutti 1970 ja -80-luvun vaihteessa Lundista Kööpenhaminaan ja nykyään hänellä on jälleen koti myös Skånessa, tällä kertaa Osbyn Gylsbodassa, minne hän on siirtänyt ateljeensakin.

Lähetyksen juontaa Sari-Anna Söderman.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".