Siirtolaisinstituutti keskittyy maahanmuuttajiin

Suomessa Siirtolaisinstituutti on muuttamassa suuntaustaan. Turussa toimivan Siirtolaisuusinstituutin uusi johtaja haluaa siirtää tutkimuslaitoksen painopistettä Suomen maahanmuuttajiin. Tähän saakka instituutti on profiloitunut nimenomaan ulkosuomalaisten tutkijana.

Siirtolaisinstituutin johtajana vuoden vaihteessa aloittanut Ismo Söderling sanoo, että Suomesta on tullut maahanmuuttomaa. Siksi tarvitaan muuttoliikkeeseen erikoistunutta yhteisöä, jolloin Siirtolaisinstituutilla on velvollisuus kääntää katseensa myös maahanmuuttajiin.

Siirtolaisuusinstituutin uusi johtaja Ismo Söderling vakuuttaa kuitenkin, että myös tutkimustyö ulkosuomalaisten parissa jatkuu. Takavuosina laitoksessa on valmistunut paljon ruotsinsuomalaisia käsittelevää tutkimusta, muun muassa ainoa koskaan tehty laaja esitys ruotsinsuomalaisten historiasta.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".