Ei rahaa, ei pankkikorttia, ei lentoa ja Ruotsi on kaukana, ja mulla on nälkä


Ja niin sitten takaisin. Vai? Ei ihan.

Tulivuori päätti purkaantua samana päivänä kun lentoni lähti Venezuelasta Madridiin ja niissä muutamissa tunneissa en oiken kerrenyt ymmärtään mitä tässä nyt oikein on tapahtumassa.

En vasta kuin Madridin lentokentällä. Sain tietää ettei lentoja mennyt juuri minnekkään sinne päin minne tahtoisin (vai tahdoinko nyt ihan tosiaan?) ja kaiken lisäksi kukaan ei tahtonut vaihtaa minun venezuealaisia rahoja. Siis mitä tässä tehdä? Ei ole rahaa, ei ole pankkikorttia, ei ole lentoa, Ruotsi on kaukana ja mulla on nälkä.

Juoksen ympäri kenttää, lentoja ei mene vastakuin viikon päästä aikaisintaan. Päätän ilman päätä että en tahdo odottaa niin kauan ja sanonkin tämän tiskin takana olevalle miehelle, joka heti sanoo lippuni irti. Tarkottaen ettei heillä ole enään minkäännäköistä vastuuta minulle.

Tämän ymmärsin ihan liian myöhään.

No, sain ainakin vaihdettua rahat yhden hepun kanssa joka oli venezuelasta että pääsin soittaan iskälle ja kertomaan mikä oli rahatilanteeni. Kun menin Western unionille rahojani hakemaan, miehen oli ihan pakko olla idiootti ja koska isäni ei ollut minun koko nimeä laittanut hän kieltäytyi antamaan mitään sieltä vaikka hän pystyi nähä että Ilkka Pasanen (nimen jonka olin kirjoittanut lapulle) oli lähettänyt Emilie Pasaselle näin ja noin paljon rahha (jonka myös olin kirjoittanut lapulle).
Rahattomana en ymmärtänyt mitä tehdä, kaikki rahani oli mennyt isille soittamiseen. Tallustin turisti-informaatiolle ja kun aloin selittään tilannettani kaikki valui altani ja aloin märisemään kun pikku vauva.

Shokissa työläiset katsoivat minua ennen kuin yksi heistä sanoi että vaikka he eivät saa sitä tehdä, hän lainasi puhelimen ja antoi minun soittaa isälleni.

Kun asiat oli järjestynyt rahatilanteeni kanssa ja olin saanut jotain syötävää, alkoi päänikin toimia vähän paremmin. Mitkä vaihtoehdot minulla nyt olikaan?

Bussilla lähteä Pariisiin, ja bussi ei lähde vastakuin kahden päivän päästä ja mitä sitten Paarisista? Muistin että minulla oli ystäviä Barceloonassa ja kuinka hauskaa se oikeastaan on istua happamien aurinkoturistien kanssa jotka ei muuta kun valita.

Ei ollut muuta ratkaisua kuin että:

LIFTAAMAAN!

Ja niin teinkin, yön vietin kentällä ja koitin nukkua lattialla jonkun tunnin ennekuin aamuvarhain lähdin ettimään tietä Barceloonaan. Kun löysin ei kestänyt kauan ennenkuin poliisit kerkesivät paikalle ja häädyttivät minut pois, mutta en antanu periksi ja selitin heille tilanteeni ja räpsytin silmiäni siihen tahtiin ettei muuta vaihtoehtoa ollut kuin auttaa minua.

Noin 500 metrin päässä oli kuulemma bensa-asema, sieltä saisin helpommin he selittivät ja niinhän se ihan tosiaankin olikin kun sieltä melkein heti sain kyydin. En koko matkaa, piti vielä kahdesti muuttaa autoa ennenkuin pääsin perille. Viimenen kyyti oli vanhan pariskunnan kanssa ja me rakastuimme toisiin ihan pikkuiseen vaan, vaimo ja minä. Hän kuunteli silmät isoina minun tarinaa; yli vuoden Etelä-Amerikassa, kotia Ruotsiin raskaana ja lennot ei mene eikä pankkikorttia taskussa ja nyt liftailen kotiapäin mahan kanssani. He ajoivat minut jonkun Barcelonan ulkopuolella olevista kylän juna-asemalle ja maksoivat lipun perille asti, myös sain taskurahaa ja suklaata. Yhtäkkiä en enään ollut se rikas turisti jolta pyydettiin/vaadittiin rahaa, vain nyt minua oli sääli ja minulle sitä rahaa tarjottiin. Tervetuloa Eurooppaan.

Ja siitä sitten, sain ystäväni kiinni ja he tarjosivat ruuan, yöpaikan ja lepoa seikailustani. Kun ei tiedä mitä huomena tapahtuu on tunne jota rakastan.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista