Tulvat vakaantuneet pohjoisessa

Tulvat aiheuttavat yhä ongelmia liikenteessä Pohjois-Ruotsissa. Tuntureilla tilanne on jo vakaa, eikä tulva-alueilla ole myöskään maanvyörymäriskiä, mutta yhä noin parisenkymmentä tietä pysyy suljettuna sekä Norrbottenissa ja Västerbottenissa.

Elisabeth Jonsson Storumanin turistitoimistosta sanoo, että varsinkin soratiet ovat joko tulvan alla tai tunturin rinteen sortuman alla. Tunturin sortuma tapahtui kylläkin jo viime viikolla, ja silloin jäi ihmisiä jumiin joiksikin tunneiksi. Tärnabyn keskustassa ei kuitenkaan ole vaaraa. 

Tulvat ovat kohtalaisen tavallisia keväällä, eikä ne suuremmin vaikuta esimerkiksi turismiin, kertoo Jonsson.

Liikenneviraston mukaan kevättulvat ovat yhä voimakkaat, mutta veden määrä ei enää lisäänny. Kiirunan ja Narvikin välinen rautatie avattiin keskiviikkona sen oltua suljettuna yli vuorokauden.

SR Sisuradio
uutiset@sr.se