Tiistai 10.8.

Uusi vapaa-esikoulu aloittaa toimintansa Eslövissä 
Useimmilla paikkakunnilla on tavallisten kunnallisten esikoulujen rinnalla myös vapaa-esikouluja Esimerkiksi Skånen Eslövissä on muiden muassa Montessori-esikoulu, kristilliset Emma, ja Fasanen-esikoulut, osuustoimintaperiaatteella toimiva vapaa-esikoulu Picasso, liikuntaseuran ylläpitämä Torsholken. Tästä syksystä (2010) lähtien Eslövissä on myös Reggio Emilia pedagogiikkaa harjoittava vapaaesikoulu Kluringen. Merja Holm työskentelee siellä lastenhoitajana.

Båstadin tennisakatemia kouluttaa ruotsalaisia nuoria tenniksenpelaajia
Sisuradion Pekka Ranta on tavannut tennisakatemian päävalmentaja Sami Seppäsen ja kysellyt tältä, millaiset ominaisuudet ovat tärkeitä nuorelle pelaajalle.

Taidetta ja tapaamisia Hörvikin vanhassa koulussa
Sölvesborgissa Hörvikin satamassa on idyllinen vanha koulu, joka tänä kesänä on muuttunut taiteen ja taidekäsityön ystävien paratiisiksi. Ystävykset Pia Olofsson ja Kaija Anttila pitävät jo kolmatta kesää myyntinäyttelyä, josta heidän töidensä lisäksi löytyy Camilla Nilssonin tuunaamia huonekaluja. Vanhassa koulussa näyttely on ensimmäistä kertaa.

ITURADIO
Moni meistä kasvattaa ruusuja, iiriksiä ja muita kukkia, mutta harva ryhtyy kasvattamaan puita - ainakaan niin paljon että niitä on ihan kokoelmaksi asti. Fristadissa asuvien Raija ja Markku Luomalan harrastuksena on arboretum. He keräävät harvinaisia puulajeja tontillaan jo ennestään kasvavien, tutumpien puiden seuraksi. Nyt heidän arboretumissaan kasvaa jo kolmisenkymmentä erilaista puulajia, ja niitä on aikomus lisätä. Toimittaja: Raili Turunen.

Lähetyksen juontaa Jyri Markkula

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista