Suomenkielistä hallintoaluetta halutaan laajentaa

Ruotsinsuomalaisten keskusliitto haluaa koko Ruotsin suomen kielen hallintoalueeksi. RSKL esittää asiaa Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnalle jättämässään aloitteessa. Valtuuskunnalle on jätetty yhteensä seitsemän vähemmistöaloitetta tämän kuun täysistuntoon.

Ruotsinsuomalaisten keskusliitto viittaa suomenkielisen hallintoalueen laajentamista koskevassa aloitteessaan aikaisempiin kokemuksiin. Ne ovat osoittaneet, että ilman lain voimaa vähemmistöpoliittisilla päätöksillä ei juurikaan ole merkitystä.
Keskusliitto pitää myönteisenä Ruotsin hallituksen asettamaa selvitystä, joka tutkii hallintoalaueen mahdollista laajetamista Tukholmaan ja Mälarinlaaksoon, mutta RSKL haluaa siis mennä aloitteessaan tätäkin pidemmälle.
Keskusliitto kantaa myös huolta ruotsinsuomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista ja hakee yhdessä liikunta- ja urheilujärjestönsä kanssa valtuuskunnalta tukea valtakunnalliselle kunnonkohennuskampanjalleen.
Eläkeläisjärjestön ja keskusliiton yhteisaloitteessa esitetään puolestaan lakimääräistä oikeutta suomenkieliseen vanhustenhoitoon koko maassa.
RSKL haluaa myös turvata TV Finlandin lähetysten jatkumisen Ruotsissa ja esittää toimiluvan haltijaksi Ruotsin televisiota.
Myös Ruotsinsuomalaisten opettajien järjestö RSO on tehnyt televisio-ohjelmia koskevan aloitteen YLE:n digitaalilähetysten ulottamisesta Ruotsiin.
Valtuuskunta käsittelee täysistunnossaan myös RSO:n jättämää sääntömuutosesitystä sekä Ruotsin suomenkielisten näkövammaisten liiton vetoomusta vammaisten aseman kohetamiseksi.

(SR Sisuradio/Leena Koivuneva) 

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".