Tukholmassa uskotaan jo kaksikieliseen opetukseen

Tukholman kunta panostaa äidinkielisen opetuksen kehittämiseen kouluissa.
Esityksessä uudeksi kunnan kouluja koskevaksi suunnitelmaksi painotetaan kaksikielisten oppilaiden kielikehityksen merkitystä koulumenestykselle.
Oppilaille tulee myös tarjota aineopetusta äidinkielellä.

Kouluissa kielikehityshanke on jo aluillaan, kertoo Tukholman kouluneuvos Erik Nilsson.

Hänen päämääränään on, että äidinkielisestä aineopetuksesta tulee pysyvä osa koulujen toimintaa. Nilsson uskoo, että äidinkielinen opetus edistää oppilaiden mahdollisuuksia saavuttaa koulun tavoitteet.

Kaikki kouluista vastaavat Tukholman kaupunginosalautakunnat ovat jo saaneet tehtäväksi kehittää menetelmiä, joilla oppilaiden kaksikielinen tausta voidaan ottaa huomioon opetuksessa.

Lisäksi Tukholman kompetenssirahaston puitteissa on käynnistetty 50 miljoonan kruunun kielikehitysprojekti, joka muun muassa pyrkii kouluttamaan opettajia kaksikielisyyden merkityksestä sekä kehittämään kaksikielisen aineopetuksen työtapoja.

Tukholman ruotsinsuomalaisen koulun rehtori Eva Wendén on kutsunut kouluneuvos Erik Nilssonin tutustumaan koulun toimintaan, koska hän toivoo, että ruotsinsuomalaisen kouluväen pitkäaikainen kokomus kaksikielisestä opetuksesta hyödynnettäisiin hankkeessa.

SR Sisuraadio/Kaisa Vuonokari) 

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".