Anna Lind ja Hanna Lohtander. Kuva/foto: Noora Kettunen/Sveriges Radio Sisuradio.

Influenssa-aalto uhkaa aiempaa useampia

Jokasyksyiset influenssarokotukset alkavat maanantaina 18.10. Tänä vuonna myös raskaana olevia ja ylipainoisia kehotetaan ottamaan influenssarokotus, sillä sikainfluenssa vaivaa yhä myös Ruotsissa. Kyse ei kuitenkaan ole enää pandemiasta, vaan sikainfluenssa luokitellaan nyt kausi-influenssaksi.

Tukholman suomalaisen seurakunnan perhekerhossa ei olla huolissaan kausi-influenssasta.

- Me emme ole hirveästi ehtineet ajattelemaan, että mitä me teemme tämän vuoden puolella. Viime vuonna otin sikainfluenssarokotteen itselleni, koska olin raskaana, ja myöskin vanhemmalle pojalleni, joka oli silloin kolmevuotias. Mutta vähän senkin takia, kun tuntuu, että tästä sikainfluenssasta ei tullut niin iso asia kuin aluksi luultiin, niin asia ei tunnu niin hirveän ajankohtaiselta.

Influenssarokotetta suositellaan raskaana oleville, ylipainoisille, sekä eläkeläisille ja kroonisesti sairaille, kuten sydänsairaille. Myös yli kuuden kuukauden ikäisten lasten pitäisi ottaa rokote paitsi jos he ovat jo saaneet kaksi pistosta viime talvena.

Myöskään sikaninfluenssarokotteen saaneiden terveiden aikuisten ei tarvitse ottaa rokotetta uudelleen. Raskaana oleville kuitenkin suositellaan pistosta, koska se suojaa paitsi sikainfluenssavirukselta, myös kahdelta sellaiselta virustyypiltä, joiden arvellaan leviävän Ruotsissa talvella.

- Eri asia on tietenkin, jos menemme neuvolaan, ja neuvola suosittelee ottamaan kausi-influenssarokotteen, niin ehkä me sitten otetamme sen. Mutta juuri nyt tuntuu siltä, että se jää väliin, sanoo Anna Lind.

Rokotuksen hinta vaihtelee kunnittain: joissakin kunnissa  se on kokonaan ilmainen, kun taas toisissa veloitetaan rokotteen hinta tai sen lisäksi myös toimenpidekulut.

Sveriges Radio Sisuradio/Noora Kettunen
noora.kettunen@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".