Tommy Myllymäki.

Tommy Myllymäki kokkien MM-kisaan

Mestarikokki Tommy Myllymäki kilpailee tammikuussa Lyonissa pidettävässä kokkien maailmanmestaruuskisassa Bocuse D'or:ssa.

Kun kisoihin on enää runsaat kolme kuukautta, Tommy Myllymäki harjoittelee jo täyttä päätä.
- Me olemme alkaneet jo heinäkuussa ajatella, mitä me nyt teemme ja minkälaiset vadit mellä on. Se on vähän niin kuin avaisi uuden ravintolan.

Kisassa käytettävät elintarvikkeet ovat jo Tommy Myllylällä tiedossa. MM-kilpailun liharuoan pohjana on lammas, ja kalana merikrotti.
- Nyt on yksi kalaruoka ja yksi liharuoka. Nyt se on lampaanlihaa. Pitää olla kolme erilaista. Pitää ajatella itse, mikä on maailman paras ruoka. Se on vaikea tietää, koska makuja on maailmassa niin erilaisia. Jos vaikka tekisi muikusta, niin Aasiassa ei tiedetä, mikä muikku on.

MM-kisat eivät ratkea pelkästään ruoan maulla, sanoo Tommy Myllymäki.
- Se on paljon psykologiaa koko ruoanlaitto.

Työpäivät venyvät hyvinkin pitkiksi ruokalistaa suunnitellessa ja eri annoksia kokeillessa.
- Keväällä tehtiin 16 tunnin päiviä, mutta nyt yritetään tehdä 8-10 tunnin päiviä ja yritetään ottaa vapaata sitten.

- Pitää aina mennä kilpailuun, että haluaa voittaa, mutta sitten näkee kuinka pitkälle se riittää, sanoo Tommy Myllymäki.

Kokkien maailmanmestaruuskilpailu pidetään 25.-27. tammikuutaRanskan Lyonissa.

Sveriges Radio Sisuradio /Eija Björstrand
eija.bjorstrand@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".