Bingoloton alamäki iskee ruotsinsuomalaisiin yhdistyksiin

Bingoloton kuihtuva myynti iskee rajusti myös ruotsinsuomalaisiin yhdistyksiin.
Entisen kansan suursuosikin ja Ruotsin järjestöelämän rahoittajan myyntiluvut ovat nyt romahtaneet ja sitä kautta yleishyödyllisten järjestöjen rahoitus on pettämässä.
Gävlen Suomalainen Kerho on yksi yhdistyksistä, jonka taloudessa bingoloton alamäki näkyy selvästi.

Bingolotto lanseerattiin vuonna 1991. Nyt tämä erityisesti urheilujärjestöjen rahoituskanava on kriisissä.
Bingoloton viikkoliikevaihto on noin 40 miljoonaa kun loiston päivinä päästiin jopa 75 miljoonan kruunun viikkomyyntiin.
Myös TV4:llä esitettävän Bingolotto-ohjelman katsojaluvut ovat romahtaneet. Hätääntyneessä Bingolotossa sijoitetaan nyt juontajaan, sillä syksyllä arvontaa ryhtyy vetämään urheilusuosikki Gunde Svan.
Gävlen Suomalaisen Kerhon tulorahoituksesta Bingolotto muodostaa viidesosan. Kerhon konttortyöntekijä Reijo Välimäki sanoo, että vaikka Bingolotto on kriisissä, korvaavaa rahoituskanavaa on vaikea löytää.

(SR Sisuradio/Jorma Ikäheimo)

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".