EU-parlamenttivaaleissa voi äänestää henkilöä

Ruotsin vaaleissa jo puolenkymmentä vuotta sitten käytössä ollut osittainen henkilövaali on saanut laimean vastaanoton. Myös tänään Ruotsin osalta postiäänestyksellä alkavat Europarlamenttivaalit näyttävät jäävän sekä yleisen äänestysinnon että henkilöäänetyksen osalta yllätyksettömiksi.

Ruotsissa vapaaehtoinen henkilövaalitapaa on noudatettu vuoden 1998 vaaleista lähtien.

Äänestäjä antaa äänensä puolueelle, mutta hän voi myös antaa samalla ruksaamalla henkilöäänen jollekin saman puolueen ehdokkaalle.

Euroopan parlamenttivaaleissa on Ruotsissa etupäässä se ehdokas, joka saa enemmän kuin viisi prosenttia henkilöaäänistä. Esimerkiksi Suomessa on käytössä puhdas henkilövaali.

Nyt Ruotsista valitaan Brysselissä ja Strasbourgissa toimivaan parlamenttiin 19 edustajaa. Tähän saakka Ruotsista on ollut Euroopan parlamentissa 22 edustajaa eli kolme enemmän.

Edellisten Europarlamenttivaalien eli vuoden 1999 vaalien tulokset kertovat että pitkien listojen häntäpäästä on todella vaikea nousta parlamentaarikoksi ja henkilöäänet näyttävät keräytyvän jo muutenkin listan kärjessä oleville.

Lisäksi monet puolueet eivät näytä ottavan tosissaan henkilövaalia, vaan Ruotsin puoluelaitos näyttää elävän pitkien listojen maailmoissa. Ruotsinsuomalaiset ehdokkaat sijoittuvat puoliessaan häntäpäähän eli on erittäin epätodenäköistä että heistä joku tulee valituksi.

(SR Sisuradio/Jorma Ikäheimo)

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".