Ruotsinsuomalaiset eivät vaadi suomenkielisiä palveluja

Ruotsinsuomalaiset eivät vaadi omakielisiä palveluja, koska niitä ei ole tarjolla. Näin sanoo ruotsinsuomalaisten kielipalvelujen tarvetta kartoittanut suomalaistutkija.
Tutkimuksen mukaan suurin osa ruotsinsuomalaisista ei välitä siitä, onko omakielisiä palveluita tarjolla vai ei.

Åbo Akademin ja Göteborgin yliopiston yhteistyössä tekemä tutkimus kertoo karun totuuden ruosinsuomalaisten asenteista omaa kieltä kohtaan.
Tutkijat kyselivät neljässä ruotsalaisessa ja neljässä suomalaisessa kunnassa, miten tärkeinä vähemmistöt pitävät omakielisiä palveluja.
Suomessa omaa kieltä korostettiin ja ihmiset kertoivat haluavansa palveluja äidinkielellään. Ruotsinsuomalaisten asenne äidinkieltä kohtaan taas oli lähes välinpitämätön.
Ihmiset olivat tyytyväisiä siihen, että palveluja sai edes ruotsiksi.
Åbo Akademin tutkija Siv Sandströmin mukaan kyseessä on noidankehä. Kun palveluja ei saa, ei niitä osata vaatiakaan. Pieniä eroja kuntien välillä kuitenkin oli. Mitä pienempi kunta ja mitä vähemmän suomalaisia sitä tyytymättömämpiä oltiin.
Kielipalveluja koskevaan kyselyyn osallistui tuhat ruotsinsuomalaista Gnosjöstä, Fagerstasta, Eskilstunasta ja Boråsista.

(SR Sisuradio/Katri Nisula)

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".