Mirja-Liisa Lukkarinen

Ruotsinsuomalaisten toiveita kartoitetaan

Nuorilta toivotaan vastauksia
0:57 min

Surahammarin kunta kartoittaa suomalaistaustaisten asukkaidensa toiveita ja tarpeita suomenkielisestä toiminnasta kyselyllä. Sen on laatinut kunnan prosessijohtaja Mirja-Liisa Lukkarinen-Kvist.

Mirja-Liisa Lukkarinen-Kvist toivoo myös nuorten osallistuvan kyselyyn:

- Teemme sekä kiertokyselytutkimuksen että haastattelututkimuksen, ja olisi kiva saada mukaan nuorempiakin ihmisiä, jotka voisivat kertoa toisen tai kolmannen polven odotuksista hallintoalueesta.

Pääosa tulleista vastauksista on keski-ikäisten ja vanhempien ihmisten jättämiä. Mirja-Liisa Lukkarinen-Kvist toivoo, että myös 60-, 70-, ja 80-luvuilla syntyneet vastaisivat.

Kun Mirja-Liisa Lukkarinen Kvist on saanut kaikki vastaukset kyselyyn, hän aikoo koota ne yhteen ja esitellä kunnalle minkälaisia, tarpeita, toiveita, ideoita ja ajatuksia Surahammarin suomalaistaustaisella väellä on.

Suomi-seurat ovat hänen mukaansa olleet aktiivisia ja jakaneet kyselyä. Tähän mennessä on tullut 160 - 170 vastausta, mutta lisää toivotaan.

- Surahammarin suomalaisten osallistuminen on ratkaiseva tekijä, Lukkarinen-Kvist sanoo.

Kunta tekee yhteistyötä kuntalaisten kanssa

Niilläkin, jotka eivät kuulu seuroihin on mahdollisuus esittää toiveensa, sillä läheskään kaikki ruotsinsuomalaiset eivät ole Suomi-seuroissa mukana.  Hallintoalueajatuksen tarkoituksena on, että tätä tehdään yhteistyössä kunnan suomalaisten kanssa. Se ei ole vaan kunnan projekti.

Kysely on suomeksi, mutta Lukkarinen ei näe siinä ongelmaa:

- Kysymykset ovat aika yksinkertaisia eikä siinä suurta suomenkielen taitoa tarvita.

Lukkarinen sanoo, että vastaukset voi antaa myös ruotsiksi. Kyselylomaketta saa kunnantalolta Mirja-Liisa Lukkarinen-Kvistiltä tai Suomi-seuroilta. Siihen voi vastata myös netissä Surahammarin kunnan sivulla joulukuun puoliväliin asti.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".