RSN kärsii rahapulasta.

RSN-järjestö on suursäästöllä valtionapujen sääntömuutosten takia

Ensi vuoden alusta Ruotsinsuomalaisten nuorten liitto RSN ei saa enää valtiontukia siirtolaisjärjestön erikoisoikeudella.

Kaksi vuotta sitten tapahtuneen lakimuutoksen seurauksena myös RSN:n jäsenten määrä laski kolmesta ja puolesta tuhannesta viiteen sataan, mikä näkyy luonnollisesti myös tukimäärässä.

Vuoteen 2002 asti oli ruotsinsuomalaisilla nuorilla erikoisoikeudet saada valtion tukia siirtolaisjärjestönä Ruotsinsuomalaisten keskusliiton nuorisojaostoina.

Vuoden 2002 vuoden alusta voimaan astuivat kuitenkin uudet valtioavun säännökset, minkä seurauksena erikoisoikeudet poistettiin ja ruotsinsuomalaiset rinnastetaan täysin ruotsalaisiin järjestöihin. Muistona erikoistuista on vain ruudut tukilomakkeissa.

Suurin vaikutus valtion avunmuutoksilla oli kuitenkin jäsenmäärään ja sitä kautta tukisummiin. Jotta tukia ensinnäkin saataisiin ollenkaan, jouduttiin nuorisojaostot erottamaan keskusliitosta ja nuorille perustamaan oma liitto, RSN. Uudelleen organisoinnin seurauksena Ruotsinsuomalaisten nuorten liitto menetti yli 3000 jäsentä, mikä näkyy luonnollisesti valtion raha-avun määrässä.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".