Suomen EU-vaalit eivät kirvoittaneet ruosuja ennakkoäänestysuurnille

Suomen EU-parlamenttivaalit eivät pahemmin kiinnostaneet vaaleihin äänioikeutettuja ruotsinsuomalaisia.

Äänestysvilkkaus ennakkoäänestyksessä jäi alle kahden prosentin.

Luku ei kuitenkaan kerro koko totuuttaa ruotsinsuomalaisten kiinostuksesta EU-politiikkaan, uskoo ulkoasiainsihteeri Pasi Tuominen Suomen Tukholman suurlähetystöstä.

Äänestysvilkkaus oli 1.7 prosenttia, mikä on itse asiassa muutama kymmenesosa korkeampi kuin edelllisissä EU-vaaleissa.

Jos Ruotsissa äänestämisestään ilmoittaneet 20 prosenttia myös äänestävät, nähdään sunnuntaina.

Kahden mielipidemittauksen mukaan kiinnostus sunnuntain vaaleihin on pienessä nousussa. Mielipidemittausinstituutti SIFOn kyselyn mukaan Ruotsissa 42 prosenttia aikoo äänestää sunnuntaina. Viime europarlamenttivaaleissa äänestysvilkkaus oli 38 prosenttia.

Eduskuntavaalien yhteydessä suomalaispoliitikot käyvät useasti Ruotsissa kalastamassa ääniä. Kokoomuksen Juokka Kuoppamäen lehtiilmoituksia lukuunottamatta suomalaisia EU-vaaliehdokkaita ei kuitenkaan tällä kertaa nähty Ruotsissa. Sillä ei olisi ollut suurempa merkitystä kiinnostukseen, uskoo lähetystösihteeri Pasi Tuominen. (SR Sisuradio/Erik Regnström)

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".