Erityisrahaa myös hallintoalueiden maakäräjille

1:44 min

Suomenkielen hallintoalue voi tuoda rahaa myös alueeseen kuulumattomille kunnille. Kaikki alueet tai maakäräjät, joiden alueella jokin kunta kuuluu suomenkielen hallintoalueeseen, saavat valtiolta 250 000 kr erityisrahaa kunnille tulevien rahojen lisäksi.

Miten olisi vaikka satu-CD ruotsinsuomalaisille lapsille? Länsi-Götanmaalla päätös tämän ensimmäisen vuoden rahan käytöstä tehtiin yhteistyössä ja yksimielisyydessä aluehallinnon vähemmistöpoliittisen referenssiryhmän kanssa. Lars Törnvall vastaa aluehallinnon puolesta suunnitelmasta ja kertoo, että

summa on sama kaikille alueille, 250 000 kr, vaikka vain yksikin kunta on liittynyt mukaan suomenkieliseen hallintoalueeseen. Varoja tuli valtiolta tänä vuonna hallintoalueelle ensimmäistä kertaa, ja nyt katsotaan tarkkaan mihin rahat on käytetty. Mutta tarkoitus on, että saman verran rahaa tulee vuosittain, kertoo Tukholman lääninhallituksen vähemmistökysymysten osastopäällikkö Lennart Rohdin.

Maakäräjien tai aluehallintojen on lähetettävä rahojen käytöstä raportti tammikuun 10. päivään mennessä Tukholman lääninhallitukselle. Ja ne raportit luetaan tarkkaan, lupaa Lennart Rohdin.

Raha käytetään eri alueilla varmasti hyvinkin eri tavoin.

Länsigöötanmaan ruotsinsuomalaislapsille on luvassa kielellistä tukea satu- CD:stä.

Ala-aste- ja esikouluikäisille tarkoitettua suomenkielistä kielilevyä on tarkoitus levittää mm. terveyden- ja sairaanhoidon vastaaottotiloihin, kirjastoihin ja kouluihin.