Klass 9A -ohjelma herättää keskustelua opetuksen tasosta

Yläastelaiset eivät osaa kertotaulua
1:48 min

Maanantaina 31.1.2011 alkava TV-dokumenttisarja Klass 9A nostaa Ruotsin koulujen tehottomuuden kansan tietoisuuteen. Klass 9A -dokumentti kertoo örebrolaisen Mikaelin koulun 9A-luokasta, jonka oppilaista neljäsosalla ei ole taitoja, jotka riittäisivät lukioon pääsyyn. Outi Honkasalo opettaa koulussa ruotsia vieraana kielenä.

Honkasalon mukaan ala-asteen opettajat ovat äidillisiä, tehokkaita, ystävällisiä ja pitävät luokan koossa. He saavat oppilaat oppimaan monia asioita, mutta matematiikka ei ole heidän vahva puolensa.

-On oppilaita, jotka yläasteelle tullessaan eivät osaa kertotaulua. He eivät osaa kertoa tai jakaa kymmenellä, Honkasalo kertoo. 

Honkasalon mielestä ne ovat perustavanlaatuisia asioita ja on poliitikkojen vika, että kaikkien lähikaupunginosat ovat kurjassa tilanteessa.

-Kirjastokin suljettiin pari vuotta sitten, siellä ei ole kuin kaksi kioskia nykyään, Honkasalo sanoo.

Ovatko vanhemmat tietoisia, että lapset eivät ole kehittyneet niissä taidoissa, missä olisi pitänyt?

-Viimeistään kun kahdeksannella luokalla saa sen ensimmäisen todistuksen ja huomaa, ettei siinä ole yhtään hyväksyttyä, niin silloin pitäisi vanhempien herätä. Ei sen pitäisi mikään yllätys enää yhdeksännellä olla, Honkasalo sanoo.

Honkasalon mukaan asioista on puhuttu, mutta mitään ei tapahdu:

-Minäkin olen huutanut monta kertaa apua, mutta kun ei sitä mistään kuulu.

Nyt Ruotsin televisioon tulee pedagogeja tarkastelemaan asiaa kriittisesti, mutta Honkasalo ei usko, että muutamassa kuukaudessa saadaan paljoakaan aikaan.

-Mutta toivotaan päättäjien huomaavan, etteivät asiat ole oikeassa järjestyksessä ja että resursseja tulisi sinne, missä niitä tarvitaan, Honkasalo jatkaa.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".