Vähemmistöehdokkaat menestyivät vaisusti Eu:n parlamenttivaaleissa

Ruotsinsuomalaiset ja meänkieliset ehdokkaat pärjäsivät lähes kaikki heikosti EU-parlamenttivaaleissa. Ympäristöpuolueen Tina Wallenius haravoi kuitenkin runsaasti henkilöääniä. Wallenius uskoo itse, että hänen tuntemuksensa vähemmistö- ja kieliasioista vaikuttivat tulokseen.

Göteborgilaisen Tina Walleniuksen nimen ruksasi yli 800, eli 0.62 prosenttia ympäristöpuolueen äänestäjistä. Verrattuna muihin ruotsinsuomalaisiin ja meänkielisiin ehdokkaihin se on hyvä tulos. Aktiivista omaa kamppanjaa ajanut Kansanpuolueen Johanna Parikka-Altenstedt sai esimerkiksi noin 150 henkilöäänellä vain 0.07 prosenttia puolueensa äänistä. Wallenius uskoo, että muun muassa hänen suomalaisella taustalla oli vaaleissa merkitystä.

Muut ruotsinsuomalaiset tulokset olivat odotettuja. Walleniusta huomattavasti tunnetumpi sosiaalidemokraatti Sinikka Bohlin sai noin 0.66 prosentin osuuden. Puoluetoveri Bengt Westman Haaparannalta sai 0.30 prosenttia. Kristillisdemokraatti Erling Välivaara sai yhtä vähän. Vasemmistopuolueen Veikko Mäkinen sai noin 0, 22 ja puoluetoveri Anita Rundgren noin 280 ruksauksella 0, 10.

Kaikista suurimman osuuden puolueensa äänistä sai Keskustan Linda Ylivainio. Lähes kolmen prosentin osuudella Ylivainio oli lähimpänä viiden prosentin rajaa, joka olisi pitänyt ylittää, jotta henkilöäänten eli ruksausten avulla olisi voinut kilpailla kärkiehdokkaiden kanssa.

(SR Sisuradio/Erik Regnström)

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".