EU:n huippukokous pääsi vihdoin sopuun perustuslaista

EU:n huippukokous hyväksyi myöhään perjantai-iltana unionille uuden perustuslain, mutta EU-komission puheenjohtasta ei päästy yksimielisyyteen.

Belgian pääministeri Guy Verhofstadt ja EU:n ulkosuhteiden komissaari Chris Patten ovat vetäytyneet puheenjohtajakilvasta.

Uuden perustuslain mukaan ministerineuvostossa määräenemmistö muodostuu, kun päätöksen takana on 55 prosenttia jäsenmaista, jotka edustavat vähintään 65 prosenttia EU:n väestöstä.

Vähintään viidentoista maan on kannatettava päätöstä.

Uuden perustuslain mukaan päätöksen hylkäämiseen tarvitaan neljä maata, jotka edustavat kolmannesta unionin väestöstä.

Komission osalta päätettiin, että vuoteen 2014 asti komissiossa on jokaisesta jäsenmaasta yksi jäsen. Tämän jälkeen komissiossa on jäseniä kahdesta kolmasosasta jäsenmaista ja komission jäsenyys kiertää jäsenvaltiosta toiseen.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".