Kanavapäällikkö Anne Sseruwagi. Kuva: Sveriges Radio

Ruotsinsuomalainen kanavapäällikkö aloittanut Malmössä

"Skåne mielenkiintoinen alue journalistille"
1:50 min

Sveriges Radio Malmön kanavapäällikön tehtävässä on tällä viikolla aloittanut ruotsinsuomalainen Anne Sseruwagi. Hän toivoo voivansa edelleen lisätä radion läsnäoloa kuuntelijoiden arjessa.

Anne Sseruwagi kertoo, että Malmö ja Skåne eivät ole hänelle erityisen tuttuja paikkoja.

- Olen ollut täällä muutaman hassun kerran elämässäni. Mutta tämä on valtavan mielenkiintoinen alue, täällä tapahtuu paljon sekä poliittisessa maailmassa että elinkeinoelämässä. Journalistille tämä on kiinnostava haaste ja olen iloinen, että olen saanut tällaisen mahdollisuuden.

- Olen muutenkin sellaisessa elämäntilanteessa että voin muuttaa. Olen asunut 30 vuotta Tukholmassa ja nyt on aika nähdä jotain uutta.

Osalle kuulijoista Anne Sseruwagi on tuttu Sisuradiosta, jossa hän muistelee olleensa viimeksi noin kahdeksan vuotta sitten. Sisuradiossa hän toimi muun muassa uutistoimittajana ja uutisten toimitussihteerinä.

Malmössä Anne Sseruwagi haluaa satsata läheisyyteen ja ihmisten arkipäivän aiheisiin.

- Haaveeni ja toiveeni olisi, että jokaisella malmöläisellä olisi jokin käsitys siitä, mikä on Ruotsin Radio Malmö.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".