1 av 2
Alkolukkojen testaaja.Pertti Törmänen. Kuva:Jukka Tuominen
2 av 2
Alkolukko

Alkolukot osoittautuneet epäluotettaviksi

Alkolukko oli väärin kalibroitu
1:51 min

Ruotsissa voi rattijuopumustuomiona tulleen ajokortin menetyksen vaihtaa kaksi vuotta kestävään alkolukko-ohjelmaan. Kuljettaja säilyttää ajokortin, mutta alkolukko valvoo, ettei hän aja autoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Lukot antavat kuitenkin toisinaan vääriä tuloksia.

Motoforarnas Helnykterehetsförbund MHF eli Motoristien täysraittiusjärjestön mukaan vuosittain viitisenkymmentä ihmistä on menettänyt ajokortin alkolukon virheellisen mittauksen mukaan. Eskilstunalainen Tuula Mölldal menetti ajorkotin lisäksi myös työnsä.

-Lukko näytti, että olisin juonut alkoholia vaikka en ollut, Mölldal sanoo.

Alkolukkoprojektiin sitoutunut, rattijuopumuksesta kiinni jäänyt autoilija menettää ajokorttinsa, jos hän alkolukon tietojen mukaan puhaltaa kolme kertaa yli 0.2 promillen rajan. Vaikka verikoe tai muulla laitteella tehty puhalluskoe osoittaisi alkolukon tuloksen vääräksi sitä tuomioistuin huomioi.

-Minulla on lääkärintodistus ja 17 minuuttia myöhemmin tehty verikoe. Minulla on todistajia, jotka näkivät, että minä puhalsin lukkoon eikä kukaan muu, Mölldal sanoo.

Niiden kahden vuoden aikana kun projekti kestää ei alkolukkoon saa koskea kukaan. Tuula Mölldal odotti kaksi vuotta ja vei sen jälkeen alkolukkonsa testattavaksi ja tulokset puhuivat selkeää kieltä.

-Siinä selvästi näkyi, että se oli väärin kalibroitu ja se näytti, että siinä olisi paljonkin alkoholia pelkän tupakansavun takia,

Ajokortin menettäminen merkitsi Tuula Mölldalille myös työn menettämistä. Alkolukko kokeilu on tarkoitus vakinaistaa vuoden 2012 alussa.

Motoristien Täysraittiusjärjestön mukaan väärin toimivat alkolukot vaarantavat projektiin osallistuvien oikeusturvan.

Tuula Mölldalin tapaus on nyt kamarioikeuden käsiteltävänä ja kyseessä on tärkeä ennakkotapaus.

-Jos se on tapahtunut minulle, niin on se tapahtunut muillekin, Mölldal sanoo.

Alkolukkojen teksnisiä vaatimuksia kiristetään ensi vuoden alusta lähtien eikä sen jälkeen vanhoja lukkoja enää voi käyttää.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".