Ruotsinsuomalaisittain jatsahtaen ja vähän bluessahtaenkin

Aloitamme ruotsin radion omalla äänitteleellä.

1

Tällaista jälkea tulee jo ensi tapaamisella ja vain yhdellä harjoutuksella kun

Joona Toivanen, Tuomas Ojala ja Joonas Kuusisto. tapasivat Mäntysooppa shown merkeissä' ja ottivat käsittelyynsä norjan viime vuotisen euroviisuvoittajan Fairy tale elikkä Satu

2

Musiikin monitoimimies Eino Nacke Vatasen kuolemasta on neljä vuotta.

Tapansa mukaan on hän tässä seuraavassakin, oma äveltämässään ja sovittamassaan kappaleessa itse taustalla

Hän  tekee kaiken muun paitsi, että jättää saksofoni soittamisen Ulf Anderssonille. After the Carneval-

3

Iris Viljanen on omaehtoinen muusikko joka piti välillä sapattivuoden kunnes löysi itselleen uudet soittokaverit.

Siitä syntyi sitten trio: Iris Viljanen trio ja tässäkin on kyseessä Ruotsin radion oma äänitys tällä kertaa nuorten ohejma finska pinnarien tuottamana. Kaveria ei jätetä

4.

The original Swedish Arvika Blues Brakers eli tuttujen kesken Tosabb menee kovaa vauhtia läpi pohjoisten metsien.

 Nikolai Lindholm on yksi bändin jäsenistä, on kerran säveltänyt kappaleen Sisuradion Musalistalle, tässä tossabb kuitenkin käsittelee Juokse sinä humman uuteen uskoon.

5.

Ruotsin radion Meänraation tekemä äänitys ja äänessä, oikeastaan pop muusikko, Markus Fagervall

Kun minä kotoani läksin.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista