Ruotsinsuomalaisten eläkepäätökset ovat jumissa kuukausia

Ruotsinsuomalaisten paluumuuttajien eläkepäätösten jumiutuminen Ruotsiin ei huolestuta viranomaisia. Gotlantiin sijoitettu Ruotsin kansainvälinen eläkekassa kiistää arvostelun sillä asioiden käsittely Ruotsissa ei ole sen hitaampaa kuin muissakaan EU-maissa. Pisimpään eläkepäätöstä joutuvat odottamaan vain lyhyen aikaa Ruotsissa työskennelleet.

Gotlannin vakuutuskassa pitää puolen vuoden mittaista eläkepäätöksen odottelua kohtuullisena. Pitkään Ruotsissa työskennellyt eläkeläinen joutuu odottamaan päätöstä keskimäärin 300 päivää mutta näistä päivistä yli 70 menee eläkkeen käsittelyyn Suomessa.

Pisimpään päätöstä joutuu odottamaan Ruotsissa vain lyhyen aikaa eläkkeeseen oikeuttavaa työtä tehnyt, sillä näiden pienten eläkkeiden käsittelyyn kansainvälinen eläkekassa ei panosta.

Vakuutuskassan vt. johtaja Tord Ekman vakuuttaa että eläkkeiden käsittelyajoista saatu kritiikki otetaan vakavasti, mutta Ruotsi ei hoida eläkkeitä muita EU-maita hitaammin.

Hän sanoo asioiden käsittelyn nopeutuvan jatkuvasti, eikä kansainvälisen eläkekassan tehokkuuteen enää vaikuta sen muutto Tukholmasta Gotlantiin.

Ruotsista maksetaan eläkettä yli seitsemällekymmenelle tuhannelle ulkomailla asuvalle henkilölle. Näistä runsas kolmasosa asuu Suomessa. Suomen Tukholman suurlähetystö vierailee syksyllä Gotlannissa perehtyäkseen suomalaisten paluumuuttajien eläkeasioiden hoitoon.

(SR Sisuradio/Jaana Johansson)

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".