Raija Kangassalo. Kuva: Kai Kangassalo.

Runsaasti hakemuksia kielihankkeisiin

Perinteisessä touhussa opitaan kieltä
1:41 min

Kielineuvosto on saanut 131 kappaletta hakemuksia määrärahoista, joita valtio myöntää kansallisten vähemmistökielten elvytyshankkeisiin.

Erityisesti romani chibin ja jiddishin elvyttämiseen on tullut hakemuksia paljon viimevuotista enemmän. Viime vuonna hakemuksia tuli yhteensä noin 130. Rahaa on tänä vuonna jaossa 3,5 miljoonaa.

Raija Kangassalo Kielineuvostosta kertoo, että hakemusten taso on parantunut viimevuotisesta. Joissain hakemuksissa on konkreettinen idea ja joissain ei. Usein haetaan rahaa oppikirjoihin.

-Erityisesti romanien kohdalla oppikirjatilanne vaikuttaa heikolta, Kangassalo sanoo.

Kangassalo uskoo, että ensi vuonna tulee vielä parempia hakemuksia.

Päätös määrärahojen jakamisesta tulee toukokuussa. Määrärahoja saavat hakea saamen-, suomen-, meän-, romani chibin ja jiddishinkieliset. Suomenkieliset ovat hakeneet rahoitusta kaikkein eniten. Meänkielisten hakemuksia on vähemmän, mutta summat ovat suurempia.

Päätöksen tukien saajista tekee Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksen työryhmä ja lopullisen päätöksen tekee laitoksen pääjohtaja.

-Suosituinta on hakea elvytystukea siihen, että jotain perinteistä touhua tekemällä opitaan samalla kieltä, Kangassalo kiteyttää.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".