Eduskuntavaalien tulokset 2011. Kuva: Noora Mäkinen, Sisuradio

"Perussuomalaiset otettava hallitukseen"

Perussuomalaiset on otettava hallitukseen
1:52 min

Perussuomalaisten vaalivoittoon valmistauduttiin jo vuosi sitten Suomessa, mutta se yllätti kuitenkin, sanoo politiikan toimittaja.

Politiikkaa kolmen vuosikymmenen ajan Helsingin Sanomissa seurannut politiikan toimittaja Unto Hämäläinen sanoo, että Suomen politiikan peruspilarit muuttuivat eduskuntavaalien tuloksen perusteella.
- Suomen politiikassa on yksi nurkkapultti muuttunut ja muutos tapahtui viime vuonna, jolloin alkoivat euromaiden taloudelliset vaikeudet. - Suomen eduskuntavaalit oli uusinta kansanäänestys vuodesta 1994. Suomi oli perustamassa euroa 1999 ja ensimmäiset kymmenen vuotta menivät hyvin Suomen kanssalla. Perussuomalaisten kannatus rupesi nousemaan kun euromaiden talousvaikeudet ylsivät Suomeen, sanoo Hämäläinen.
- Olisi suomalaiselle kansanvallalle suuri katastrofi, jos tästä ei näillä mentäisi seuraavaa neljää vuotta. Ainoastaan sellainen hallitus, jossa on perussuomalaiset on kansan tahtoa, sanoo Unto Hämäläinen.

Lisää aiheesta: Suomen eduskuntavaalit 2011

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".