Taistelu hitsauskeksinnön patentista edistyy

Kalixissa asuvan keksijän Juhani Niinivaaran taistelu patenttioikeuksista Nordea-pankkia vastaan on ottanut ratkaisevan askeleen eteenpäin. Helsingin hovioikeuden mukaan pankki on laiminlyönyt velvollisuutensa Niinivaaraa kohtaan ja aiheuttanut hänelle taloudellista vahinkoa. Tuomio avaa mahdollisuuden miljardikorvausten hakemiselle kaikissa niissä maissa, joissa Niinivaaran vedenalaista hitsauskeksintöä on hyödynnetty.

Kalixissa asuva Juhani Niinivaara on keksinyt tekniikan, jonka avulla voidaan muun muassa hitsata vedenpinnan alla. Tekniikkaa käyttävät tänäpäivänä esimerkiksi öljynporauslautat ja Yhdysvaltain puolustusvoimat. Niinivaaralle keksinnöt eivät kuitenkaan tuota kruunun kruunua. Niinivaaran mukaan tämä johtuu siitä, että silloinen Merita-pankki ei yhdeksänkymmentä luvun alussa valvonut hänen keksintönsä patenttioikeuksia ja maksanut patenttimaksuja, jonka seurauksena patentti raukesi ja vedenalainen hitsaustekniikka oli yht’äkkiä kenen tahansa omaisuutta. Niinivaara on vaatinut vahingonkorvauksia menetetyistä patenttimaksuista jo vuodesta 1997 lähtien. Tänä kesänä pitkäksi venynyt patenttiriita sai ratkaisevan käänteen kun Helsingin hovioikeus myönsi Niinivaarelle oikeuden vahingonkorvauksiin. Hovioikeus katsoi, että pankki oli laiminlyönyt velvollisuutensa eikä ollut ottanut huomioon Niinivaaran etuja tarpeeksi. Niinivaara on siksi hoivioikeuden mukaan kärsinyt taloudellista vahinkoa. Oikeus määräsi Nordea-pankin maksamaan kahden sadan tuhannen euron eli reilun 1,8 miljoonan kruunun vahingonkorvauksen Niinivaaralle.

Vahingonkorvausvaatimukset eivät kuitenkaan jää tähän vaan tuomio on enemmänkin periaattellisesti tärkeä ja avaa mahdollisuuden varsinaisten, jopa miljardejen kruunujen vahingonkorvausten, vaatimiselle kaikissa niissä maissa, joissa Niinivaaran keksintöä hyödynnetään. Jo syksyllä Nordea-pankki sattaa saada syytteen Yhdysvalloissa menettyjen patenttejen taloudellisista vahingoista.

(SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari)

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".