Perussuomalaisista tulee pääoppositiopuolue, sanoo puoluejohtaja Timo Soini. Kuva: Dan Hansson, Svd/Scanpix

Perussuomalaiset jättäytyy oppositioon

Timo Soini lehdistötilaisuudessa
1:05 min

Perussuomalaiset on päättänyt jäädä pois hallitusneuvotteluista. Puheenjohtaja Timo Soini sanoi puolueen tiedotustilaisuudessa torstaina, että puolue ei osallistu hallitusneuvoteluihin, joissa edistetään EU-velkamaiden tukemista.

Perussuomalaiset ei myöskään hyväksy kokoomuksen ja SDP:n keskiviikkona tekemää sopimusta muun muassa Portugalin tukipaketista.

Puolueen puheenjohtaja Timo Soini sanoi, että päätös on kova, mutta puolueen itsensä tekemä ja että puolueesta tulee nyt pääoppositiopuolue.

- Olisi ollut mukavaa olla hallituksessa, mutta itseään ei voi pettää, Soini sanoi.

SDP:n Urpilainen pahoittelee päätöstä

Suomen sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen on pahoillaan perussuomalaisten päätöksestä jättäytyä oppositioon, kertoo Yle.

Urpilaisen mielestä perussuomalaisten paikka olisi vaalituloksen perusteella ollut hallituksessa.

Urpilaisen mukaan hallitusneuvotteluiden tilanne on muuttunut nyt merkittävästi ja SDP haluaa tutustua huolellisesti muiden puolueiden kannanottoihin ja ajatuksiin.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".