Anita Helander
Torstai 12.5.2011

"Me tarvitaan suomenkielistä seurakuntatyötä!"

Me ollaan kaikki ajateltu erota kirkosta
3:39 min

Ruotsin kirkon Malmön seurakuntayhtymän suunnitelmat suomenkielisen seurakuntatyön alasajosta puhuttavat seurakunnan jäseniä. Malmön Vattenverksvägenillä kevätauringossa linja-autoa odottaneiden Anita Helanderin ja Ritva Turtiaisen mitta on täysi.

Seurakuntayhtymän kirkkolautakunta esittää suomenkieliselle seurakuntatyölle niin niukkaa budjettia, ettei sillä pystytä rahoittamaan edes osa-aikaista työntekijää.

Suomenkielisellä seurakuntatyöllä olisi kirkkolautakunnan suunnitelman mukaan ensi vuonna käytössään 80 tuhatta kruunua, kun sen budjetti vielä vuonna 2009 oli yli miljoona kruunua.

Periksi ei anneta

Anita Helander on tyytyväinen niin Malmön entiseen kuin nykyiseenkin suomalaispappiin, mutta hänen luottamuksensa Ruotsin kirkkoon alkaa horjua. -Kukaan ei voi hyväksyä suomenkielisen papin työn lakkauttamista, me tullaan vanhaksi ja unohdetaan kieli, me tarvitaan suomenkielistä seurakuntatyötä, Helander toteaa. Hän lupaa myös taistella asian puolesta. -Mennään mun puolesta vaikka Eurooppaneuvostoon, suomalaisella sisulla. Periksi ei anneta!

-Uutiset ovat olleet kauheita, haluan, että meillä on suomenkielinen pappi, kyllä se kuuluu meillekin, sanoo Ritva Turtiainen. -Se on ollut semmoinen puhe, että eroamme kaikki kirkosta, jos suomalainen pappi viedään pois. Miksi maksaisimme kirkollisveroa, jollei meille olisi mitään hyötyä siitä, Turtiainen toteaa. -Kintaat tiskiin kiteyttää vielä lopuksi Anita Helander.

Suomenkieliset seurakuntatekijät harvalukuinen joukko

Malmön suomalaispappi Satu Jörgensen on Malmön, sen naapurikuntien ja Trelleborgin ainoa suomenkielinen seurakuntatyöntekijä. Koko Lundin hiippakunnan alueella eli Skånessa ja Blekingessä on tällä hetkellä suomenkielinen pappi, Jaakko Punta Helsingborgissa. Lisäksi on suomenkielinen hiippakuntapappi Seppo Leppänen, jonka on myös osa-aikainen Tanskan suomalaispappi. Lundin hiippakunnan muut suomenkieliset seurakuntatyöntekijät ovat osa-aikainen diakoniatyöntekijä Mirjami Gullstrand Helsingborgissa, osa-aikainen diakoniatyöntekijä Mervi Juutilainen Olofströmissä ja osa-aikainen kirkkomuusikko Outi Ben Ammar Helsingborgissa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".