Tiia Aarnipuu. Kuva: Yksityinen

Äärikristillisyys kertoo islamnäkemyksestä

1:32 min

Eurooppalaista identiteettiä ja kristinuskoa on määritelty ja määritellään islamin kautta. Kun Norjan joukkosurmaajasta puhuttaessa ryhdyttiin käyttämään sanaa äärikristillinen, se kertookin meidän suhtautumisestamme islamilaisuuteen. Tätä mieltä on tietokirjailija ja uskontotieteilijä Tiia Aarnipuu.

-Kristillisen uskon läpitunkeman eurooppalaisen kulttuurin sisällä me olemme jotenkin oppineet ajattelemaan, että esimerkiksi terrorismi ja väkivalta ovat asioita, jotka jotenkin mahtuvat sen Toisen uskonnon, sen islamin isään, sanoo Tiia Aarnipuu.

Aarnipuun mukaan sen sijaan Norjassa, kun kristityksi itseään tituleeraava ihminen murhaa, ampuu, pommittaa kanssaihmisiä niin yksi ensimmäisiä reaktioita oli se, että hänen täytyy olla mielenvikainen. Se ei ole normaalin eurooppalaisuuden eikä kristillisyyden sisään mahtuvaa ääri-ilmiötä, vaan sen täytyy olla jotain, joka menee överiksi. Eli äärikristillisyys ei olisikaan "ihan oikeaa kristillisyyttä".

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista