Heli van der Valkista Göteborgin uusi kunniapääkonsuli

1:57 min

Göteborgissa yli 30 vuotta asunut Heli van der Valk on aloittanut Suomen Göteborgin kunniapääkonsulina.

- Olen itse ruotsinsuomalainen ja minulla on jo olemassaoleva verkosto sekä ruotsinsuomalaisten, että ruotsalaisten keskuudessa.

Pohjanmaalta kotoisin oleva van der Valk on käynyt Suomen ulkoministeriön kansainvälisten asian valmennuskurssin ja hän on työskennellyt kansainvälisessä pankkimaailmassa sekä Suomessa että ulkomailla. Van der Valkilla on myös kokemusta poliittisesta työstä ja järjestöelämästä. 

- Koen suurimpana haasteena ruotsinsuomalaisuuden esilletuominen. Ihannetilanne olisi, että ruotsinsuomalaisuus saa kasvot ja kunnioituksen. Yksi haaste on täkäläisten työvoimasiirtolaisten vanheneminen. Suomalaiset tulivat tänne kansankotia rakentamaan ja minusta on kohtuullista, että Ruotsi huolehtii heistä arvokkaasti hautaan asti, sanoo Heli van der Valk.

Van der Falkin aloittaessa työnsä, Göteborgin konsulaatti muuttuu elokuun alusta lähtien kunniapääkonsulaatiksi, jonka johtaja voi olla paikallinen, kuten ruotsinsuomalainen van der Valk.

Sanna Posti-Sjöman

Sisuradio

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista