Ruotsin lukio uudistuu täysin

2:04 min

Merkittävin muutos on entistä selkeämpi ero yhtäältä teoreettisten ja toisaalta ammattiin tähtäävien linjojen välillä.

Ammattilinjoilta valmistuvat eivät enää saa automaattisesti kelpoisuutta korkeakouluopintoihin.

Myös arvosana-asteikot muuttuvat, ja valittavana on uusia ohjelmia.

16-vuotias Evelin Oinonen aloittaa teoreettisella linjalla, jossa opiskellaan erityisesti taloutta, oikeusoppia ja kieliä.

-Uskon että tulen oppimaan paljon, ja että lukiosta on minulle hyötyä. Pidän kielistä, ja luen ainakin ruotsia, englantia, espanjaa ja myöhemmin myös kiinaa, Borlängessä lukion aloittava Evelin Oinonen sanoo.

Hän on yksi 110 000 uudesta lukiolaisesta, jotka aloittavat opintonsa tänä syksynä eri puolilla Ruotsia.

Tästä syksystä lähtien ruotsalainen lukio muuttuu melko radikaalisti. Taustalla on koulutusministeri Jan Björklundin ajatus, "Alla kan inte bli akademiker", eli kaikki eivät voi olla akateemisesti koulutettuja. Niinpä teoreettiset, korkeakouluopintoihin tähtäävät linjat ja ammattiin tähtäävät linjat on entistä selvemmin erotettu toisistaan. Ammattiin tähtääviltä linjoilta, kuten vaikka rakennus- tai sähkölinjalta valmistuvat eivät jatkossa automaattisesti saa korkeakoulukelpoisuutta. Heillä on kuitenkin mahdollisuus saada pätevyys yliopisto- ja korkeakouluopintoihin valitsemalla joukko ylimääräisiä kursseja. Tässä kohtaa Ruotsin lukiouudistus lähestyy Suomen mallia, missä lukio ja ammattikoulut on erotettu toisistaan.

Borlängessä lukion aloittava Evelin Oinonen ei vielä tiedä mihin ammattiin tähtää:

-En tiedä vielä, mutta uskon että talousopinnoista on hyötyä monessa ammatissa.

Muita lukioon liittyviä uutuuksia ovat arvosanat, jotka muuttuvat aakkosiksi, A:sta F:ään. A on parempi kuin aikaisemmin käytössä ollut Mycket väl godkänd, ja F on hylätty.

Ammattilinjoilla opiskelevat voivat myös valita oppisopimuskoulutuksen, ja suorittaa suuren osan opinnoistaan työpaikoilla. Lisäksi medialinja katoaa lukiosta kokonaan.

Uuden lukion kansalliset ohjelmat

Korkeakouluopintoihin tähtäävät linjat:

  • talous
  • esteettinen
  • humanistinen
  • luonnontieteellinen
  • yhteiskuntatieteellinen
  • tekninen

Ammattiin tähtäävät linjat:

  • lapset ja vapaa-aika
  • rakennus
  • sähkö ja energia
  • kulkuneuvo ja liikenne
  • kauppa ja hallinto
  • käsityö
  • hotelli ja turismi
  • teollisuustekniikka
  • maatalous
  • ravintola ja elintarvike
  • LVI ja kiinteistö
  • hoito ja hoiva

Oili Tuomenoja

Sisuradio

Tiina Laitila Kälvemark

Sisuradio

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.