Suomalaisen musiikin epookki katoaa Vanhasta Kaupungista

11 min

Julkaistu 15.9.2011

Kymmeniä vuosia Tukholman Vanhassa kaupungissa toiminut musiikkikauppa lopettaa toimintansa 19. syyskuuta 2011.

Syynä toiminnan lopettamiseen on sairastuminen, kertoo omistaja Kari Immonen.

- Kauppa on ollut olemassa 50 vuotta ja minä olen ollut yrittäjänä 37 vuotta, mutta nyt terveys sanoo ei, Immonen kertoo.

Radio Shopenin perusti Elis Hertig ja Kari Immonen astui remmiin myöhemmin.

Kaupan toimintaan on vaikuttanut viime vuosina asiakaskunnan muutos:

- Tyypillinen asiakas oli pitkään Ruotsissa asuva suomalaistaustainen, mutta viime vuosina myös suomensuomalaiset ovat käyneet asioilla ahkerasti.

Lisäksi musiikin jakelu on muuttunut, kun uudet kanavat ovat rajusti vaikuttaneet liiketoimintaa.

Helpolla leipä ei ole tullut, sanoo musiikkikauppias Kari Immonen.

- Moni kuvitteelee, että musiikkiliikkeen pito on sitä, että istutaan vain kaupassa ja kuunnellaan kivaa musiikkia. Työtä on kuitenkin parhaimmillaan 16-18 tuntia päivässä, 7 päivänä viikossa. Tämän kuitenkin on mahdollistanut ja voimia antanut se, että täällä on ollut kiinnostava mijöö.

Tukholman suomalaisen musiikkikaupan ovikello soi viimeisen kerran maanantaina yhdeksästoosta päivä.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.