Keskiviikko 21.9.2011

Skövden Finlandiakotiin pitkä jono

1:59 min

Skövden Finlandiakotiin on lähes parinkymmenen suomalaisvanhuksen jono. Finlandiakotiin otetaan asukkaita myös muualta kuin Skövdestä, ja selvää on, että suomenkielisen vanhustenhoidon tarve on suuri. Finlandiakodin johtaja Katja Svensson esittelee hoitokotia:

Finlandiakodissa pyritään kodikkuuteen ja yhteiset tilat houkuttelevat ulos asunnoista:

Eläkeläisseura Vipinä ja seurakunta käyvät säännöllisesti tapaamassa kodin asukkaita.  Katja Svensson sanoo, että toiveena olisi, että kaikilla asukkailla olisi myös ikioma ystävänsä.  Löytyisikö ihmisiltä aikaa toisilleen?




Finlandiakoti perustettiin vuonna 1995 kuuden eri suomalaisseuran toimesta.  Yksi Finlandiakodin takana olevista yhdistyksistä on Finlandiakotiyhdistys.  Sairaanhoitaja Tanja Richardson esittelee kodin periaatteita:


Finlandiakodissa käy säännöllisesti myös nuoria lähihoitajaharjoittelijoita Suomesta.  Parhaillaan Finlandiakodissa työskentelevät kuopiolaisnuoret vakuuttavat, että hoitokoti on opiskelijoiden suosiossa:

Hoitokodilla on nykyisin myös aivan oma maskottikin:Herra Gunvald!